KT:n hallitusohjelmatavoitteet 2027–2031

Uudistetaan kuntien ja hyvinvointialueiden viranhaltijalaki, jotta sen säännökset vastaavat nykyistä työelämää.

Kuntien ja hyvinvointialueiden viranhaltijoita koskeva laki on tullut voimaan vuonna 2003. Lakia on päivitetty vain harvoin ja pistemäisesti. Se on osin vanhentunut ja epätarkoituksenmukainen, eikä vastaa enää kuntien ja hyvinvointialueiden toimintaympäristöä tai tämän päivän työelämää.

Virkasuhteisten määrä kunta- ja hyvinvointialalla on vuosien varrella vähentynyt. Nykyään alle joka neljäs alan palkansaajista on virkasuhteinen. Suurimpia virkasuhteisia ammattiryhmiä ovat opettajat, lääkärit, sosiaalityöntekijät ja pelastajat.

Työsopimuslain ja viranhaltijalain vaatimat prosessit esimerkiksi rekrytoinneissa ja työ- tai virkasuhteen päättämismenettelyissä eroavat toisissaan, mikä ei ole tasapuolista. Erot menettelyissä aiheuttavat myös kankeutta ja hallinnollista byrokratiaa.

Tarkastellaan viranhaltijalakia kokonaisuudessaan ja päivitetään se tarpeellisin osin. Käytetään virkasuhdetta jatkossa vain tehtävissä, joissa käytetään merkittävää julkista valtaa. Jos tehtävässä käytetään julkista valtaa vain vähän tai satunnaisesti, tehtävän tulisi olla työsuhteinen.

Huolehditaan lainsäädännössä siitä, että kun tehdään muutoksia työsopimuslakiin, samaan aikaan arvioidaan tarpeet muuttaa myös viranhaltijalakia. Lähivuosina työsopimuslakiin on tehty useita muutoksia, jotka olisi tullut tehdä myös viranhaltijalakin.

Muutokset mahdollistavat henkilöstön tasapuolisemman kohtelun ja vähentävät hallinnollista työtä kunnissa sekä hyvinvointialueilla.

Arvioidaan uudelleen työnantajan työturvallisuussääntelyyn liittyvä rikosoikeudellinen vastuu.

Työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistö on luonteeltaan avoin eli niin sanottu blanko-rangaistussäännös, jossa aineellinen sisältö määräytyy työturvallisuuslain ja sen nojalla annettujen asetusten perusteella. 

Tämä on ongelmallista perustuslain laillisuusperiaatteen, erityisesti täsmällisyysvaatimuksen, toteutumiselle. Rangaistavan sääntelyn tulee olla selkeää ja ennakoitavaa, jotta työnantajan edustajat voivat ymmärtää rikosoikeudellisen vastuunsa laajuuden.

Käynnistetään selvitys työturvallisuusrikoksiin liittyvästä rikosoikeudellisesta vastuusta. Selvityksessä arvioidaan sääntelyn aineellinen laajuus ja laillisuusperiaatteen toteutuminen sekä tehdään kansainvälistä vertailua. Kun selvitystä tehdään, huomioidaan kuntien ja hyvinvointialueiden palveluksessa olevien viranhaltijoiden virkavastuuta koskeva sääntely.

Selvityksen perusteella ryhdytään tarvittaviin lainsäädäntötoimiin työturvallisuuteen liittyvän rikosoikeudellisen vastuun täsmentämiseksi.

Uudistetaan opintovapaalaki vastaamaan nykyistä koulutusjärjestelmää.

Opintovapaalaki on laadittu 1970-luvun alussa, joten se ei vastaa nykyisiä opiskelun muotoja ja jatkuvan oppimisen tarpeita. Opiskelu on monimuotoistunut, sillä nykyisin opintoja on mahdollista suorittaa myös verkko-opintoina ja osa-aikaisina opintoina.

Vanhentuneen lain soveltaminen aiheuttaa tulkintaongelmia työpaikoilla. Myös opintovapaan keskeyttämistä koskeva sääntely on epäselvää.

Uudistetaan opintovapaalaki niin, että se huomioi nykyaikaiset opiskelutavat ja käytännöt. Oikeus opintovapaaseen on vain tilanteissa, joissa opinnot edellyttävät työajan käyttämistä opintoja varten. Selkeytetään myös opintovapaan keskeyttämistä koskevaa sääntelyä.

Jatketaan työterveyshuollon uudistusta siten, että se tukee vaikuttavaa työterveysyhteistyötä ja työkyvyn tukea.

Vahvistetaan työterveyshuollon ammattilaisten osaamista siten, että he pystyvät paremmin tukemaan työnantajia ja työpaikkoja henkilöstön työkyvyn edistämisessä.

Hyväksytään ammattihenkilöiksi jatkossa vain työterveyshuollon erikoislääkärit ja sellaiset terveydenhuollon ammattilaiset, jotka ovat suorittaneet riittävän laajan, työterveyshuoltoon liittyvän opintopistemäärän.

Kohtuullistetaan kelpoisuus- ja pätevyysvaatimuksia sekä henkilöstömitoituksia kunta- ja hyvinvointialan ammateissa.

Erityisesti varhaiskasvatuksessa ja sote-palveluissa on sekä tiukat kelpoisuusvaatimukset että henkilöstömitoitukset. Tiukka sääntely lisää kustannuksia ja vaikeuttaa henkilöstön saatavuutta. Henkilöstön saatavuusongelmat ja vaihtuvuus heikentävät varhaiskasvatuksen laatua ja heikentävät lasten hyvinvointia. 

Päiväkodeissa on jo nyt valtakunnallinen työvoimavaje. Vuonna 2030 tilanne vaikeutuu entisestään, koska kahden kolmesta päiväkodin työntekijästä on oltava korkeakoulutettuja ja heistä puolet opettajia. Edes koulutusmäärien merkittävä lisääminen ja muissa ammateissa työskentelevien opettajakelpoisten houkuttelu päiväkoteihin ei poista vajetta.

Lisäksi vuonna 2030 päiväkodinjohtajien on oltava kasvatustieteen maistereita. Jos muutos toteutuu, tämänhetkisten tilastojen mukaan 1500:sta päiväkodin johtajasta noin 450 menettäisi tehtävänsä. Tämä vaikeuttaisi merkittävästi päiväkodin työrauhaa ja lasten edun toteutumista. 

Säilytetään nykyiset kelpoisuusehdot ja turvataan riittävät siirtymäsäännökset, jotta palvelut pystytään turvaamaan sekä järjestämään ne laadukkaasti kustannustehokkaasti. Sote-ammattihenkilölain uudistuksessa varmistetaan, että sääntely on oikeasuhtaista ja mahdollistaa työnjaon sekä tehtävärakenteen kehittämisen.

Uudistetaan sote-ammattihenkilölaki niin, että varmistetaan työnjaon ja tehtävärakenteen kehittäminen. Sääntelyn tulee olla oikeasuhteista potilas- ja asiakasturvallisuuden kannalta. 

Liian tiukka sääntely estää työ- ja toimintatapojen uudistamista sekä työnjaon ja tuottavuuden kehittämistä, kun toimintaympäristö muuttuu.

Otetaan ammattihenkilölainsäädännön uudistuksessa huomioon toimintaympäristön muutokset, kuten resurssipula ja lääketieteen sekä hoitomuotojen kehitys. Tarkastellaan ja arvioidaan palvelulainsäädännöstä johtuvaa normitusta.

Helpotetaan etäopetuksen järjestämistä peruskoulussa ja yhdistetään peruskoulun katsomusaineet.

Lasten määrä vähenee Suomessa, mikä vaikeuttaa opetuksen järjestämistä. Tarvitaan uusia ratkaisuja, jotka mahdollistavat yhdenvertaisen opetuksen koko maassa.

Nykyinen perusopetuslaki sääntelee etävälitteistä oppituntia kuten muitakin tunteja. Opettajan läsnäolo vaaditaan myös kouluissa ja luokissa, joissa opettaja ei opeta. Opettajien käyttö puhtaasti ei-pedagogisiin tehtäviin johtaa siihen, että henkilöstövoimavaroja käytetään epätarkoituksenmukaisesti. Oppilaita voidaan valvoa muullakin koulun henkilöstöllä, mitä perusopetuslaki ei tällä tunnista.

Myös laadukkaan uskonnonopetuksen järjestäminen on nykyisten opetuslakien ja säännösten mukaisesti hyvin vaikeaa, sillä uskontokuntia on paljon ja ne sijoittuvat alueellisesti eri tavoin. Tämä johtaa kestämättömään tilanteeseen, koska pätevää henkilöstöä ei ole saatavilla ja etäopetukseen ei ole mahdollisuuksia.

Muutetaan opetuslakeja vastaamaan väestökehitystä, jotta opetus voidaan järjestää laadukkaasti kelpoisella ja pysyvällä henkilöstöllä. Arvioidaan uudestaan opettajien liian tiukat oppiainekohtaiset kelpoisuusvaatimukset.

Tunnistetaan perusopetuslaissa tilanne, jossa yksi opettaja opettaa etävälitteisesti muissa kouluissa olevia oppilaita. Mahdollistetaan etävälitteinen opetus ilman, että jokaisessa luokassa on läsnä opettaja.

Otetaan peruskoulussa ja lukiossa käyttöön yhteinen katsomusaine. Näin laadukasta katsomusaineen opetusta voidaan tarjota tasapuolisesti kaikille.

Julkisia hankintoja koskeva uudistus valmistellaan uudelleen niin, ettei se aiheuta merkittäviä lisäkustannuksia yhteiskunnalle eikä kohtuutonta taakkaa kunnille ja hyvinvointialueille.

Käsittelyssä oleva hankintalain muutos aiheuttaisi veronmaksajille merkittäviä kustannuksia, koska se vaikeuttaisi kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistoimintaa.

Nykyään pienetkin kunnat pystyvät kilpailuttamaan hankintojaan tehokkaasti yhteisesti omistettujen sidosyksiköiden   kautta. Toimivien sidosyksiköiden purkaminen johtaisi epätarkoituksenmukaisiin yhteistoimintamuotoihin ja keinotekoisiin yritysjärjestelyihin.

Avoimilta markkinoilta ei usein löydy ainakaan kohtuuhintaista palvelujen tarjontaa. Yksittäisillä kunnilla ei ole riittävää markkinavoimaa, hankintaosaamista tai -resursseja onnistuneiden kilpailutusten tekoon.

Perutaan hankintalakia koskeva 10 prosentin omistusosuusrajoitus, jos se säädetään voimaan kuluvan hallituskauden aikana.

Painotetaan nykyisessä maailmantilanteessa erityisesti huoltovarmuuden ja kyberturvallisuuden näkökulmia. Nykyinen lakiehdotus johtaa esimerkiksi kyberturvallisuuden osalta kestämättömään tilanteeseen.

Huomioidaan hankintalaissa yhteiskunnallisten palvelujen kriisinsietokyky varmistamalla palvelusopimusten jatkuvuus kuntien ja hyvinvointialueiden omistajaohjauksen kautta. Mahdollistetaan hankintalaissa sellaiset palvelusopimukset, joiden puuttuminen aiheuttaisi hankintayksiköille kohtuuttomia seuraamuksia tai merkittäviä riskejä.

Valmistellaan uusi työuran aikaista jatkuvaa oppimista tukeva malli, joka vastaa pula-alojen työvoimatarpeisiin.

Palveluntarve kunnissa ja hyvinvointialueilla kasvaa ja työelämän ja työmarkkinoiden tarpeet muuttuvat. Työuran aikaista jatkuvaa oppimista tukevaa mallia tarvitaan, jotta työikäiset voivat kehittää osaamistaan koko työuran ajan. Tavoitteena on varmistaa osaavan työvoiman saatavuus sekä lisätä työllisyyttä ja työurien kestoa.

Uuden mallin avulla voidaan nostaa työikäisten koulutustasoa sekä kasvattaa inhimillistä pääomaa Suomen kilpailukyvyn turvaamiseksi. Valmistellaan malli yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa. Näin voidaan varmistaa, että malli toimii ennakoivasti ja on kannustava.

Uusi  rahoitusmalli ja tuki mahdollistaa aikuisopiskelijalle

• osaamisen päivittämisen omalla alalla esimerkiksi muuntokoulutuksella
• hallitun alanvaihdon työvoimapula-aloille
• osaamisen uudistamisen aloilla, joilla on säädellyt kelpoisuusvaatimukset, merkittävä eläköityminen ja kasvava palvelutarve
• osaamisen uudistamisen aloilla, joilla työn murros ja teknologinen kehitys muuttavat tai poistavat nykyisiä ammatteja ja tehtäviä ja joilla uudelleen kouluttautuminen tukee työmarkkinoiden tunnistettuja osaamistarpeita.

Malli vahvistaa myös työntekijöiden työssä jaksamista ja auttaa pidentämään työuria sekä lisää työvoimapula-alojen pitovoimaa. Sen avulla voidaan vastata ikäluokkien pienenemisen ja työn murroksen aiheuttamiin haasteisiin.

Tuki kohdennetaan työmarkkinalähtöisesti sellaisille aloille, jotka kärsivät merkittävästä ja pitkäkestoisesta työvoimapulasta. Tuen kesto rakennetaan joustavaksi ja porrastetaan koulutuksen laajuuden mukaan.

Rahoitusmalli rakennetaan työvoiman saatavuutta vahvistavaksi kasvutoimeksi. Sen tulee mahdollistaa työn ja opiskelun joustava yhdistäminen sekä kohdennetut koulutuspolut. Näin osaajapulaan voidaan vastata nopeasti ja varmistaa talouskasvun kannalta kriittisen työvoiman saatavuus.

Työuran aikaista jatkuvaa oppimista tuleva malli on investointi, joka vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä parantamalla työllisyyttä ja työvoiman saatavuutta. 

Kohdistetaan koulutusten aloituspaikat aloille, joilla on pulaa työvoimasta ja joille on vaikea päästä.

Ennakoidaan tulevaisuuden työvoimatarpeita, sillä kelpoisuuksiin tarvittavien tutkintojen suorittamisajat ovat pitkiä.

Lisätään koulutusten aloituspaikkoja työvoimapula-aloille sekä aloille, joille on vaikea päästä. Lisää koulutuspaikkoja tarvitaan esimerkiksi lääkäreille, psykologeille ja sosiaalityöntekijöille.

Arvioidaan ja parannetaan edelleen koulutusresurssien kohdentamista ja tutkintojen vastaavuutta työelämän tarpeisiin.

Helpotetaan työ- ja koulutusperusteista maahanmuuttoa ja vahvistetaan Suomeen kiinnittymistä.

Kunta- ja hyvinvointiala tarvitsee tulevaisuudessa lisää osaavaa työvoimaa. Nykyiset maahanmuuton ja työllistymisen rakenteet ovat kuitenkin hitaita, pirstaleisia ja vaikeasti ennakoitavia. Epävarmuus oleskeluluvista, lupamenettelyjen monimutkaisuus sekä puutteet kielikoulutuksessa hidastavat kansainvälisten osaajien pääsyä työmarkkinoille ja heikentävät Suomen houkuttelevuutta.

Sujuvoitetaan maahanmuuttoa, tuetaan kahdensuuntaista kotoutumista ja hyödynnetään maahan muuttaneiden osaaminen täysimääräisesti useilla eri toimilla.

Luodaan uusi pysyvän asukkaan maahanmuuton väylä, joka mahdollistaa asettumisen Suomeen jo maahantulon alkuvaiheessa. Kohdennetaan väylä erityisesti työvoimapula-aloille.

Pysyvämmän oleskelustatuksen varhainen myöntäminen vahvistaa Suomen kilpailukykyä kansainvälisillä työmarkkinoilla. Se lisää maahan muuttavien turvallisuuden tunnetta ja tukee heidän perheidensä asettumista Suomeen. Samalla se nopeuttaa kotoutumista ja työllistymistä sekä ehkäisee tilanteita, joissa epävarmuus oleskeluluvan saamisesta estää osaamisen täysimääräisen hyödyntämisen. Näin voidaan myös keventää lupaprosessien hallinnollista taakkaa.

Selkeytetään ja yhtenäistetään EU- ja ETA-alueiden ulkopuolella koulutettujen ammattilaisten lupa- ja pätevöitymispolkuja. Lisäksi yleisen kielitutkinnon (YKI) saatavuus turvataan valtakunnallisesti ja alueellisesti. Näillä toimenpiteillä nopeutetaan kansainvälisten osaajien siirtymistä työmarkkinoille ja varmistetaan, että heidän osaamisensa saadaan täysimääräisesti käyttöön.

Luodaan pysyvä rahoitusratkaisu yhtenäiselle kansalliselle kielikoulutusmallille ja valmistellaan sote-alalle oma ammatillista kielitaitoa mittaava kielitutkinto. Yhtenäisellä kielikoulutuksella varmistetaan riittävä suomen tai ruotsin kielen taito ja parannetaan erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten työllistymistä sekä työvoiman saatavuutta. Kansallisesti rahoitettu, valtion tukema kielikoulutusmalli tukee työn ohessa tapahtuvaa kielen oppimista ja nopeuttaa työmarkkinoille siirtymistä.

Luovutaan työvoiman saatavuusharkinnasta. Saatavuusharkinta hidastaa työntekijän oleskelulupaprosessia. Menettely ei vastaa nopeasti muuttuvien työmarkkinoiden työvoimatarpeisiin. Lisäksi saatavuusharkinta lisää byrokratiaa ja heikentää Suomen houkuttelevuutta. Saatavuusharkinnasta luopuminen nopeuttaa rekrytointia ja kansainvälisten osaajien työllistymistä. Se lisää myös työvoiman liikkuvuutta. 

Sisällytetään kansainvälisiin tutkinto- ja koulutusohjelmiin pakolliset suomen tai ruotsin kielen opinnot. Kielten opiskelu järjestetään osana tutkinto-opintoja siten, että kansainväliset opiskelijat voivat siirtyä sujuvammin suomalaisille työmarkkinoille valmistumisensa jälkeen. Tavoitteena on parantaa ulkomaalaisten opiskelijoiden työllistymistä Suomessa ja vahvistaa koulutusperäisen maahanmuuton pitovoimaa.

Uudistetaan ulkomaalaislaki kokonaisuutena niin, että maahanmuuton sääntely selkeytyy. Ulkomaalaislakia (2004) on uudistettu useissa erillisissä kokonaisuuksissa siten, että uudistuksissa on keskitytty yksittäisiin ilmiöihin tai lupatyyppeihin. Vaikka muutokset ovat vastanneet ajankohtaisiin tarpeisiin, on sääntelyyn muodostunut pirstaleinen rakenne, jossa kokonaiskuvan maahanmuuton pitkäjänteisistä tavoitteista ja suunnasta jää osin hahmottumatta. Ulkomaalaislain kokonaisuudistus mahdollistaisi maahanmuuton sääntelyn tarkastelun strategisesti osana väestö-, työmarkkina-, talous-, ja turvallisuuspolitiikkaa. Pitkäjänteinen ja johdonmukainensääntely vahvistaa Suomen houkuttelevuutta kansainvälisesti.

Jatketaan toimia työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi. Työntekijöiden hyväksikäytön estämiseksi tehostetaan valvontaa, lisätään viranomaisyhteistyötä ja kiristetään merkittävästi väärinkäytöksistä määrättäviä rangaistuksia.

Käynnistetään kansallinen, poikkihallinnollinen ohjelma, jonka tavoitteena on varmistaa nuorten sujuva kiinnittyminen työelämään sekä turvata nuorille hyvä ja vakaa alku työuralle.

Nuorisotyöttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisy edellyttää aiempaa vahvempaa otetta. Perustetaan kansallinen, poikkihallinnollinen ja valtion rahoittama ohjelma, jonka toimenpiteet tukevat julkisen talouden kestävyyttä, tuottavuutta ja alueiden elinvoimaa.

Ohjelman toimien avulla vahvistetaan nuorten sujuvaa siirtymää koulutuksesta työelämään ja työllistymiseen sekä turvataan osaavan työvoiman saatavuutta.

Ohjelmassa etsitään vaikuttavia keinoja lisätä nuorten harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja sekä uusia työllistymismahdollisuuksia. Lisäksi edistetään nuorten mielenterveyttä työn, osallisuuden ja tulevaisuususkon avulla, vahvistetaan nuorten taloudellista vakautta sekä tuetaan nuorten edellytyksiä itsenäistymiseen ja perheellistymiseen.  

Ohjelman  valmistelu ja toimeenpano toteutetaan yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa. Linkitetään toteutus Työelämän kehittämisstrategian toimeenpanoon.

Kohdennetaan työllisyysresursseja nuoriin.

Kehitetään kannustimia nuorten työllistämiseen. Arvioidaan olemassa tai valmisteilla olevien nuorten työllistymistä edistävien keinojen, kuten työllistymisseteli ja opintoseteli, vaikuttavuutta työllistymiseen. Lisäksi huomioidaan työnantajien erilaiset työvoimatarpeet ja työllisyysalueiden erilaiset tilanteet.

Tiivistetään työvoimaviranomaisten ja koulutuksen järjestäjien yhteistyötä.

Ohjelman avulla lisätään ja tiivistetään koulutuksen järjestäjien, työpaikkojen ja työvoimaviranomaisten yhteistyötä. Tavoitteena on helpottaa nuorten harjoittelupaikkojen ja ensimmäisen työpaikan löytymistä. Samalla parannetaan koulutusjärjestelmän integroitumista työmarkkinoihin sekä edistetään työvoiman kohtaantoa.

Lisäksi ohjelman toimenpitein etsitään uusia yhteistyötapoja eri sidosryhmien, kuten Kela ja järjestöt, kanssa ja kehitetään nuorten työllistymistä edistäviä palveluita kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyönä.

Kuntien rahoitusvastuu työttömyysturvasta ja suhdanteiden vaihtelusta ei saa enää kasvaa.

Kunnat kantavat suurta vastuuta suhdannevaihteluista esimerkiksi maksamalla työttömyyden pitkittymisestä sakkomaksuja. Heikko suhdannetilanne on kasvattanut TE-uudistuksen kustannuksia, kun työllisyyspalvelujen ohella kuntien rahoitusvastuu myös työttömyysturvasta ja toimeentulotuesta on kasvanut. Valtion kompensaatio ei ole kattanut kuntien kustannuksia, vaan niille on syntynyt noin 300–400 miljoonan rahoitusvaje.

Kevennetään kuntien taakkaa sakkomaksuista ja arvioidaan, voisiko niistä luopua. Vahvistetaan kuntien kannustimia järjestää aktiivisia työllisyyttä edistäviä palveluja.

Kotoutumisen edellytyksiä ei tule heikentää. Onnistunut kotoutuminen tukee työllistymistä ja vahvistaa julkista taloutta.

Pidättäydytään uusista merkittävistä uudistuksista työttömyysturvaan.

Työttömyysturvaan ei tehdä merkittäviä uudistuksia. Jatketaan sosiaaliturvan uudistamista niin, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa.

Eläkejärjestelmän kestävyys turvataan pitkäjänteisesti yli suhdannevaihteluiden.

Eläkejärjestelmä on kestävällä pohjalla edellisen uudistuksen jäljiltä, eikä sen kestävyyttä saa vaarantaa. Heikko julkinen talous ja syntyvyys edellyttävät, että työllisyysastetta nostetaan ja työuria pidennetään.

Eläkejärjestelmän kestävyyttä voidaan vahvistaa nostamalla työllisyysaste 80 prosenttiin ja lisäämällä työtuntien määrää. Pidetään työnantajien työeläkemaksut mahdollisimman vakaina suhdannetilanteet huomioiden.

Hillitään valtiontalouden rahoitusvastuuta yrittäjien eläkkeistä. Se ei voi kasvaa, vaan sitä pitäisi pikemminkin vähentää. Nykyiset kustannukset ovat 600 miljoonaa vuosittain, ja summa kasvaa. TyEL-järjestelmän kautta ei voida rahoittaa yrittäjien eläketurvaa.

Alennetaan kunta- ja hyvinvointialan työnantajien eläkemaksua lähemmäs yksityisen sektorin maksutasoa. Nyt maksu on 2 prosenttiyksikköä suurempi kuin yksityisen sektorin työnantajien maksu.

Selvitetään eläkejärjestelmien (JuEL ja TyEL) kustannuksia ja mahdollisuuksia yhdistää eläkejärjestelmät. Selvitetään myös, miten eläkejärjestelmien lainsäädäntöä voisi yhdenmukaistaa, esimerkiksi ammatilliseen työkyvyttömyyteen ja toimeksiantosuhteisiin liittyen.

Hallitus valmistelee työeläkepolitiikkaa koskevat asiat keskeisten työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa.

Hyvinvointialueiden rahoitusmallia kehitetään niin, että rahoituksen määräytyminen on läpinäkyvää ja jälkikäteistarkistusten aiheuttama vaihtelu vähenee. Kuntien valtionosuusjärjestelmää yksinkertaistetaan. 

Turvallinen yhteiskunta ja tehokkaat julkiset palvelut takaavat kansalaisille toimivan arjen. Julkisen sektorin palvelut tarjoavat koulutuksen, osaamisen ja infrastruktuurin myös yritysten käyttöön. Julkinen ala huolehtii myös heikoimmista, siksi laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut täytyy taata kaikkialla Suomessa. Valtion vastuulla on varmistaa riittävä perusrahoitus ja toimintaedellytykset, jotta kunnat ja hyvinvointialueet kykenevät onnistuneesti suoriutumaan lakisääteisistä tehtävistään ja velvoitteistaan.

Kuntien ja hyvinvointialueiden rahoituksen tulee vastata niille määrättyjä lakisäänteisiä tehtäviä. Tämä tasapaino edellyttää, että jos rahoitukseen tai tehtäviin tehdään muutoksia, niin myös toisen täytyy vastapainoksi muuttua. Taloudellisten toimenpiteiden ja tehtävien muutosten toteuttamisen on myös ajallisesti oltava sopusoinnussa keskenään. Rahoitusta ei voi esimerkiksi leikata etukäteen ja jättää kuntia ja hyvinvointialueita sopeuttamaan toimintojaan niin sanotusti pakon edessä. Annetaan paikallishallinnolle kohtuullinen aika sopeuttaa toimintaansa ennen rahoituksen vähenemistä. Tämän tavoitteen tarkoitus ei ole muuttaa julkisten palveluiden nykyistä järjestämismallia perusteiltaan.  

Lisäksi huomioidaan hyvinvointialueiden rahoituksen osalta, että perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Rahoituksen tulee vastata lakisääteisiä tehtäviä. Edellä mainittu tavoite koskee myös pelastustoimea. Kehitetään rahoituslakia siten, että jälkikäteistarkastuksen aiheuttamia lyhyen aikavälin häiriöitä rahoituksessa voidaan ehkäistä aluekohtaisesti ja valtakunnallisesti. Alkuperäinen syy jälkikäteisrahoituksen vaihteluille on se, että alkuperäinen rahoitustaso ei ollut riittävä.  

Muutetaan kuntien valtionosuusjärjestämää aiempaa selkeämmäksi ja läpinäkyvämmäksi. Sote-tasauserät poistetaan järjestelmästä mahdollisemman nopeasti, eritoten negatiiviset erät.

Henkilöstömenot muodostavat noin puolet kuntien ja hyvinvointialueiden kaikista toimintamenoista. Tiedolla johtamisen näkökulmasta on tärkeää, että paikallishallinnon palvelussuhde- ja palkkatiedot kerätään ja tuotetaan Tilastokeskuksen virallisena tilastona. Varataan Tilastokeskukselle tähän työhön riittävät resurssit.

Hyvinvointialueiden välistä synergiaa vahvistetaan.

Säilytetään sote-alan ja pelastustoimen integraatio. Sosiaali- ja terveydenhuollon ja toisaalta erikoissairaanhoidon ja perustason palveluiden integraatioon perustuva toiminta on ollut Suomessa käytössä vasta kolmisen vuotta. Mahdollinen muutos näkyisi etenkin ensihoidon palveluissa, sillä ensihoitohenkilöstö työskentelee tehtävistä riippuen joko pelastustoimessa tai sote-palveluissa.

Säilytetään suun terveydenhuolto tiiviissä yhteydessä muihin terveyspalveluihin.

Mahdollisten fuusioiden aiheuttamat työnantajakustannukset huomioidaan täysimääräisesti rahoituksessa ja lainvalmistelussa.

Uudistetaan kunta- ja hyvinvointialan muutostilanteita koskevaa sääntelyä niin, että se helpottaa organisaatiouudistuksia. Päivitetään rahoitusmekanismeja siten, että ne huomioivat fuusioiden aiheuttamien työnantajakustannusten muutoksen pitkälläkin ajanjaksolla. Selvitetään ja tarvittaessa säädetään erillisellä lailla fuusioiden aiheuttamille työnantajakustannuksille enimmäistaso.

Uudistetaan yhteistoimintalakia vastaamaan nykyistä paremmin työelämän vaatimuksia. Muutetaan yhteistoimintaneuvottelut muutosneuvotteluiksi ja nopeutetaan niiden aikataulua. Tarkennetaan ja selkeytetään lain 4 §:n 2 momentin sisältöä ja tulkintaa. Kevennetään yhteistoimintaneuvotteluihin osallistujien kokoonpanoa tilanteissa, joissa lain 7 §:n mukaisten neuvotteluiden piirissä on vain kolme työntekijää. Näin edistettäisiin organisaatiouudistusten toteuttamista.

Systemaattista kolmikantaista vuoropuhelua lisätään tuottavuuskehityksen parantamiseksi ja työpaikkojen tukemiseksi työ- ja toimintatapojen uudistamisessa.

Käynnissä on ennennäkemätön työn ja teknologian murros, jossa onnistuminen on ratkaisevaa suomalaiselle yhteiskunnalle ja tulevien vuosien talouden kehitykselle. Suomen talous tarvitsee tuottavuuskasvua ja sitä edistäviä toimenpiteitä. Vain tehostamalla ja leikkaamalla emme pärjää. 

1990-luvun alussa Suomessa investoitiin merkittävästi tuottavuuden ja työelämän ohjelmalliseen kehittämiseen heikon taloustilanteen kääntämiseksi. Vastaavia toimia tarvitaan myös nykyisessä työn ja teknologian murroksessa. Julkinen työ tuottaa arvoa kansalaisille, yrityksille ja yhteiskunnalle. Perustellusti voidaan sanoa julkisen työn olevan kansakunnan tärkein investointi.

Lisätään systemaattista kolmikantaista vuoropuhelua ja ohjelmallista kehittämistä tuottavuuskehityksen parantamiseksi ja työpaikkojen tukemiseksi työ- ja toimintatapojen rohkeassa uudistamisessa. Kohdennetaan kansallista ohjelmallista tukea myös kunta- ja hyvinvointialalle. Säästöpaineiden ja väestörakenteen muutoksen keskellä ohjelmallisen tuen onnistuneella toimeenpanolla on suuri merkitys julkisten palvelujen kehittämiselle, kunnille ja hyvinvointialueille sekä niiden henkilöstölle. 

Systemaattinen kehittämis-, tutkimus- ja innovaatiotoiminta sekä yhteiskehittäminen työpaikkatasolla on varmin tapa lisätä tuottavuutta ja tuloksellisuutta sekä vahvistaa luottamusta työmarkkinoilla ja edelleen koko yhteiskunnassa. Luottamusyhteiskunnan merkitys korostuu myös osana kansallista huoltovarmuutta. Luottamusyhteiskunta vahvistaa organisaatioiden ja kansalaisten resilienssiä epävarmoina ja taloudellisesti niukkojen resurssien aikoina.

Ministeriöiden ja työelämätoimijoiden yhteinen Työelämän kehittämisstrategia vuoteen 2035 pannaan tehokkaasti toimeen ja siihen varataan riittävät resurssit.

Tuottavuuden kehittämisessä avainasemassa ovat hyvin johdetut, vetovoimaiset ja hyvinvoivat työyhteisöt. Toimivissa työyhteisöissä jokaisen työpanos hyödynnetään tehokkaasti. Tällaisissa edelläkävijätyöpaikoissa ymmärretään osaamisen kehittämisen merkitys, tuetaan nuorten kiinnittymistä työelämään ja kannustetaan jatkamaan työuria pidempään. 

Kesällä 2026 julkistettava Työelämän kehittämisstrategia vuoteen 2035 koskee kaikkia toimialoja. Sen tavoitteena on vastata työelämän nopeaan muutokseen. Muuttuva toimintaympäristö ja teknologian kehitys edellyttävät uudenlaista osaamista ja työ- ja toimintatapojen kehittämistä. Työpaikat tarvitsevat tukea toiminnan uudistamiseen, tuottavuuden parantamiseen ja työhyvinvoinnin vahvistamiseen.

Pannaan kehittämisstrategia kunnianhimoisesti ja pitkäjänteisesti toimeen ja varataan sen toteuttamiseen riittävät resurssit. Tuetaan strategialla työpaikkojen omaa kehittämistyötä toimintatapojen uudistamisessa ja tuottavuuden lisäämisessä. 

Perustetaan pitkäjänteinen ohjelma, jolla tuetaan tekoälyn kehittämistä ja käyttöönottoa työpaikoilla.

Perustetaan pitkäjänteinen ohjelma, jolla tuetaan tekoälyn kehittämistä ja käyttöönottoa työpaikoilla.

Tekoälyn ja muun uuden teknologian avulla voidaan parantaa julkisen alan tuottavuutta. Tämä edellyttää pitkäjänteistä ja suunnitelmallista tukea. 

Kunnissa ja hyvinvointialueilla tarvitaan ohjelmallista tukea ja tiivistä yhteistyötä tekoälyn käyttöönoton vauhdittamiseksi sekä tekoälyn tuottavuushyötyjen skaalaamiseksi julkisten palvelujen parantamisessa. Ilman yhteisiä ratkaisuja tämä on yksittäisille organisaatioille usein liian hidasta ja resurssi-intensiivistä.

Vauhditetaan tekoälyn hyödyntämistä ja käyttöönottoa kansallisella tekoälyohjelmalla sekä yksityisillä että julkisilla työpaikoilla. 

Tekoälyn hyödyntäminen auttaa osaltaan julkista sektoria vastaamaan haasteeseen, joka johtuu yhtäaikaisesta henkilöstön eläköitymisestä ja palvelutarpeen kasvusta. Tekoälyn kehitys edellyttää työelämässä kokonaan uudenlaisia toimintatapoja, johtamista ja jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Siksi ohjelmallinen tuki on välttämätöntä.